Tunnustus nro 2:

Palvelussa jo yli 300 merkintää!
Ihastunut.net on kaiken ikäisille ihmisille suunnattu palvelu, jossa tunteista voi puhua anoynyymisti.
Tunnustus nro 2: "Miisa". En tiedä, mitä tarkalleen ajattelet minusta tai oletko kenties vaistonnut minun tunteideni laadun. Haluan vain sinun tietävän, että olet maailman kaunein nainen. Oletko ihan varma, ettet ole osaksi veela? Jäit mieleeni jo silloin, kun ohimennen tapasimme conissa viime vuonna, mutten silloin kehdannut ottaa enemmän yhteyttä, koska toivuin vielä eksästäni ja ajattelin muutenkin, ettei kaltaisesi ilmestys muutenkaan vilkaisisi minuun päin. Tänä keväänä lopulta kokosin pallini ja uskalsin lähestyä sinua; olen niin iloinen, että vaikutit aidon ilahtuneelta yllättävästä yhteydenotostani. Minua jännittää toisaalta paljastaa tunteitani yhtään enempää, mutta samalla koen painetta tehdä pian jotain: kun joku on niin kaunis, määrätietoinen ja kunnianhimoinen ihminen kuin sinä olet, kilpakosijoita luulisi minulla riittämiin aivan liikaa, olkoonkin, ettet ole kiinnostunut ainakaan miehistä. Tänä viikonloppuna näen sinut taas. Voi, kunpa saisimme kahdenkeskistä aikaa, ja voi kunpa sinäkin toivoisit sitä salaa... 24.8.2018 poista kommentoi

Poistokoodi:
?

Voit asettaa koodisanan, jonka avulla voit poistaa kommentin myöhemmin.


Piilota kommentit